Viime kesän, syksyn ja erikoisen talven aikana ehdin retkilläni Liedosta Auraan saakka. Tänään tavoitin pyöräillen Auran keskustan, jota syksyllä kävin kävellen jo hieman tutkimassa.
Aura sijaitsee Turusta pohjoiseen, ja tuntuu, että pohjoisesta alkaa aina uusi laajeneva kierros oman maailmani, kotini, ympäri. Talvikin alkaa olla ohi; siinäkin mielessä edessä on uusi kierros, uusi elämään puhkeava vuosi.
Pääsiäisen olin hieman kipeänä, mutta sitä ennen ehdin perheen kanssa retkeillä uusilla reiteillä, alueilla, joita olen pyörän kanssa lähestymässä. Aivan helmi oli Tummamäen luontopolku Vehmaalla. Siellä on ollut kivilouhos, joka on synnyttänyt lampia. Luonto oli herkän kaunis, ja louhoksen jäljet - kivimuodostelmat, jotkin rakennuksetkin - toivat retkeen mukaan jännittävää paikallishistoriaa.
Olimme liikkeellä jo aamupäivällä, jotta välttäisimme ruuhkat, joita nyt korona-aikana luontopoluilla kohtaa. Saimme rauhassa viettää eväshetken laavulla. Polun varrella oli kutsuvia taukopaikkoja ja loppukierroksella polku vei harjanteelle, josta avautuivat hienot näkymät niin Vehmaan pelloille kuin louhosalueen kimalteleville lammillekin.
Mutta ihminen on ihmeellinen, sopeutuvainen. Järkytyksen tilalle alkaa tulla uusi normaali, uudet rutiinit, turvallinen kotiarki, jossa tehdään ruokaa kouluruokalistan mukaan. Syödään yhdessä lounasta, koko perhe. Ja uskotaan, toivotaan ja odotetaan tulevaa. Kesän tuloa ei voi estää.
