Matka maalaukseen, aurinkomatka Tarvasjoelle

Opettajan työssä erityisen hienoa ovat vapaat työajat (joita valitettavasti parhaillaan kaavailtavalla vuosityöajalla ollaan ehkä lopettamassa. Kaikille soisin vapauden työajoissa sen sijaan kasvavan!). Tänäänkin tuntini päättyivät jo kello 12 - tosin esseenippu lähti kotiin odottamaan iltaa. Mutta, kun aurinko tervehti Turun seutua armeliaasti iltapäivän tunteina, saatoin lähteä tätä harvinaista kunnianarvoisaa tavoittelemaan.

Kävin kotona kahvilla ja vastaanottamassa koululaiset kotiin. Se on suuri ilo: nähdä heidän saapuvan punaposkisina, kysyä kuulumiset heti tuoreeltaan. Koirankaan ei tarvinnut tänään olla pitkään kotona yksin. Innokkaana se hyppäsi auton takapenkille kuljetuskoppaansa. Suuntasimme yhdessä Tarvasjoelle.

Matkalla ohitin lumivalkean Liedon. Näky hämmästytti, sillä Turussa maa oli ollut jo lähes kaikkialla sulana. Yllättäen Tarvasjoella taas valkeaa olikin vain siellä täällä. Tarvasjoki on vuonna 1869 perustettu kunta, joka liitettiin Lietoon muutama vuosi sitten, vuonna 2015. Matkaa Turusta sinne on noin 35 kilometriä.

Viime keväänä, pääsiäislomalla, vietin kaksi päivää Liedossa yöpyen Ilmaristen matkailutilalla ja tutkien pyörällä sen Aurajokilaaksoa ja kirkon seutua.

Riippusillantie, Lieto

Nautelan koski, Lieto

Nautelan koski, Lieto

Kesän ja syksyn mittaan matkani etenivät eri puolille Lietoa, vähitellen lähestyen kohti Tarvasjokeakin.


Lumen vuoksi en uskaltanut lähteä pyörällä liikkeelle tänään. Se olikin hyvä, sillä kävellen löysin maalauksellisen kauniin luontopolun Hämeen Härkätien varrelta, Tarvasjoen kirkonkylältä.

Koirani nautti vapaudesta, ristin sielua emme tavanneet. Paimionjoesta haarautuva Tarvasjoki kuohui välistä koskena, välistä rauhallisesti juoksevana, mutkittelevana virtana polun rinnalla.

 Sain astua arkisen työpäivän keskellä maalaukseen - kuin sadussa.

Hellekesän muistoja ensilumen aikaan

Tänä aamuna maa oli valkoinen. Ulkoa hohti jo puoli kuudelta uudenlainen, sadunhohtoinen valo. Vaikka se tarkoitti kiireistä töihinlähtöä - olisi ladattava bussikortti ja ehdittävä linja-autolla töihin, koska talvirenkaat olivat vaihtamatta - tuijotin keittiön ikkunasta lumoutuneena ulos yhdessä tyttäreni kanssa. Ensilumessa on jotain ihmeellistä.

Päivällä maa oli jälleen musta, mutta pyöräilykauteni taitaa vääjäämättä kuitenkin lähestyä loppuaan. Vielä viime viikolla ehdin kahtena päivänä töiden jälkeen Naantalin Rymättylän saareen polkemaan.

Rymättylä, Naantali

Tarkoitukseni oli tällä kirjoituskerralla jo siirtyä kuvailemaan viime kesää, mutten taida vielä malttaa. Voisin ensin muistella tarkemmin vuotta 2018, ensimmäistä pyöräilyvuottani, Turun tutkimusmatkojani:

Kupittaanpuistoa, johon palasin lasten kanssa katsomaan lintuja, leikkimään seikkailupuistossa ja uimaan maauimalassa. Suomen vanhinta kaupunkipuistoa.

Kupittaanpuisto, Turku

Aurajokivartta, Turun sydänseutua. Jokivartta, jonka rantoja talsin jo ensimmäisinä elinvuosinani asuessamme silloin Eerikinkadulla. Wäinö Aaltosen museota, Biologista museota, Aboa Vetusta, Samppalinnanmäkeä ja Vartiovuorenmäkeä, joihin tein myös koiran kanssa aamulenkit. Tutustuimme sen alueen hienostokoiriin, joilla oli ruotsinkieliset nimet ja mukavat eläkeläisomistajat.

Aboa Vetus & Ars Nova, Turku

Turun keskustakortteleita, jotka säästin varhaisiin sunnuntaiaamuihin kaupungin nukkuessa. Koko kesä oli huippuhelteinen, ja sen vuoksi heräsin monesti jo aamuviideltä polkemaan, ennen päivän pakahduttavaa lämpöaaltoa.

Uittamolta löytämääni koirauimarantaa, joka olikin kääpiösnautserillemme hellekesän pelastus. Seurailimme koirani kanssa myös sinisellä merkattuja metsäpolkuja, Paavo Nurmen reittejä, jotka veivät jännittäville kallionäkymille ja metsämaisemille eri puolilla Turkua. Uimme lasten kanssa Ispoisten uimarannalla ja Hirvensalon Eerikvallan rannalla.

Turun linnaa, jonka puistoihin palasimme ritariturnajaisten aikaan ja  jonka muurit tarjosivat suojaa joululoman pakkasilla. Vanhaa Suurtoria, keskiaikamarkkinoiden asussa.

Koroisten ristiä Aurajokilaaksossa, jonka löysin nyt ensimmäistä kertaa, vaikka monesti olin retkeillyt Halisten koskelta jokea sisämaahan päin ja ihaillut sen rannan suojaisia poukamia.

Koroisten risti, Aurajokilaakso

Katariinanlaaksoa, jonka luulin tuntevani, mutta josta löysin aivan uuden alueen. Äitienpäivänä teimme koko perheellä - isovanhemmat mukaan lukien - sen rannalle piknikin.

Ja Ruissaloa, aina uudelleen Ruissaloa.

Kahvila Villa Kuuva, Ruissalo, Turku

Kasvitieteellinen puutarha, Ruissalo, Turku

Ikimuistoinen kesä 2018!