Jäähyväiset Matildalle

On ollut aivan upea lomaviikko. Keskiviikkona lähdin jo aamukahdeksalta pyörällä kiertämään Matildan- ja Puolakkajärveä. Ajoin ensin Näköalatietä Meri-Teijolle ja sieltä Talonpojan Teijolle. Aurinko ja vihreys ja raikkaus olivat kuin kesäaamuna.

Puolakkajärven eteläpuolella tie kulki osittain luontopolkuja pitkin. Muistui mieleen teinivuodet, jolloin suuri intohimoni oli ratsastus. Maastolenkeissä hevosen kanssa on paljon samaa kuin nykyisessä harrastuksessani: vauhti, luonnonläheisyys, tietty vaaran tunnekin ehkä. Välillä toivon, että nykyinen ratsunikin osaisi hypätä esteiden yli.

Kello kahdeltatoista ehdin juuri ja juuri ruoan jälkeen Hotelli Mathildan kävelykierrokselle. Opas kertoi Mathildedalin historiasta. Kylä on muodostunut 1800-luvun puolivälissä ruukin ympärille. Aluksi Matildassa valmistettiin kankirautaa, joka oli kuuluisaa vahvuudestaan. Myöhemmin tehdas erikoistui jatkovalmistamaan rautatuotteita kuten vasaroita.

Kylä oli aiemmin nimeltään Hummeldal. Ruukin toinen patruuna, Bremer, alkoi kutsua paikkaa vaimonsa Matildan mukaan, ja nimi yleistyi käyttöön.

Kävelykierroksen päätteeksi hotellin kahvilasta sai valita kierroksen 10 euron hintaan sisältyvän vapaavalintaisen juoman ja syötävän.

Iltapäivällä minulla oli treffit Salon pohjoisosassa asuvan ystäväni kanssa. Hän näytti minulle Jeturkastin muinaismeren.

Meillä oli hauska yhteinen kahvihetki Kyläravintola Terhossa.

Torstaiaamuna saimme  perheenpäänkin takaisin mökille. Yhdessä tutustuimme pikkuruiseen Kirjakkalan ruukkikylään ja sieltä lähtevään luontoreittiin.

Iltapäivällä kävin pyörällä katsomassa, mihin pyöräilijöille opastettu rantareitti jatkuu Matildasta eteläänpäin. Löysin rantaa myötäilevän tien, jota seurasin lähes Strömmaan saakka, Kemiön sillalle asti. Tänne haluan kyllä palata vielä - sen jälkeen, kun olen kolunnut kunnolla väliin jääneen Sauvon sekä Kemiönsaaren.

Mathildedal, osa 3: Olen myyty

Ilta on hellä ja lempeä, päivä kirkas ja kaunis. Olen myyty tälle pikkukylälle.

Matildan talot kuiskivat historiaa, rosoisina, viehättävinä. Kartano lepää keskellä kaikkea iltaisin valaistuna, kertoo ruukkikylän menneestä herruudesta. Kaiken yllä leijailee joulun tuntu.

Aamulla kiersin nuorempien lasten ja koiran kanssa Matildanjärven. Nyt ymmärrän, miksi alueen luontoa on ylistetty. Huikeat, korkeat kallionäkymät, paikoin taas pitkospuut, koko matkan kirkas järvenselkä silmien edessä.

Iltapäivällä ajoimme Salon keskustaan. Vanhemmat lapsemme lähtivät sieltä bussilla kotiin. - Tämä tie on oikeastaan tosi hieno, totesi yksi lapsista ääneen ajatukseni Teijon tiellä. - Niin on, mutkitteleva ja kumpuileva.
 Nautinto kulkea vaikka edestakaisin.

Kotoisaa oli saada taas Teijon kyläkauppa näkyviin, täyttää siellä ruokavarastot ja palata mökille. Toiston taika tekee uuteen paikkaan tuttuuden tunteen, luo kodikkuuden.

Enää tänään kasvojeni naarmut ja mustelmat eivät aiheuttaneet paheksuvia katseita. Alan näyttää taas ilmeisesti normaalilta, vaarattomalta perheenäidiltä. Aika hurjaa, miten pienestä ulkonäkömuutoksesta jo saa kokea, kuinka ennakkoluuloisia me ihmiset olemme: myyjät eivät hymyile, koiranulkoiluttajatkin vilkuilevat epäluuloisesti.

Mökkiporukkamme on kutistunut toistaiseksi puoleen ja me jäljelle jääneet nautimme vaihtelun tuomasta rauhasta - niin mukava kuin olikin eilen illalla yhdessä grillailla.

Minä viihdyn täällä.

Minä ikävöin jo tänne.

Mathildedal, osa 2

Lapset pääsivät tänään vihdoin laskettelemaan. Meri-Teijon rinteet kestivät viikonlopun sateet. Tunnelma ei ole rinteillä kovin talvinen, eivätkä parhaat mäet käytössä. Taitavin laskettelijamme päättikin haastaa itsensä ensimmäisellä lautailukokeilulla. Kaikki lapset saivat kyllä liikuntaa. Itse istuin lasin takana mukavasti kahviossa lehtiä lukemassa tällä kertaa.

Aamulla tein pienen pyörälenkin Matildanjärven rannalle.

Sen rantamilla kulkee kutsuvan näköisiä luontopolkuja, joille toivon lasten kanssa vielä pääseväni tällä viikolla. Miehen piti lähteä aamulla töihin.

Tänään oli ensimmäinen sateeton päivä. Kävimme lasten ja koiran kanssa kävellen katsomassa Matildan kylän keskustaa.

Erityisesti Matildan kartanon alpakat vetivät jälleen puoleensa.

Sen jälkeen huristimme autolla Teijon kyläkauppaan ja tytär valmisti meille lounaan. Hidas nettiyhteys on ärsyttänyt vanhimmaista, joka suunnittelee siksi jo paluuta kotiin. Onneksi kukin voi kulkea omia teitään, kun emme ole tämän kauempana matkailemassa. Ihanaa ja arvokasta on tämä aika, kun kaikki lapset ovat vielä edes osan aikaa koolla.

Mökki alkaa tuntua jo kotoisalta. Tänään olohuoneen ikkunoista avautuu erityisen kaunis maisema: kallion huojuvat männyt, alas jäävä meri ja hämmästyttävä, hiljalleen laskeutuva aurinko.

Mathildedal, osa 1

Odotettu hiihtoloma! Perjantaina töiden jälkeen lähdimme matkaan kohti Salon Matildaa eli Mathildedalia. Kävimme katsomassa kylää päiväseltään viime kesänä, ja tiesin jo silloin haluavani takaisin pidemmäksi aikaa ja pyörän kanssa.

Saavuimme pimeässä perille. Mökki täytti odotuksemme: se oli tilava ja siisti ja ikkunasta oli näkymä merelle. Vanhemmat lapsemme olivat jääneet vielä kotiin mutta nuoremmat hihkuivat uuden viehätyksestä - ja varasivat parhaimmat sängyt.

Olimme nälkäisiä. Rantaa pitkin pääsi kävellen suoraan ruukkikylään. Taivas oli kaupunkilaisen silmiin hämmästyttävä: tähtien määrä kuin planetaariossa. Automatkalla kaunis auringonlasku oli juhlistanut jo ystävänpäivää ja poikamme syntymäpäivää.

Kosken kohina kuului kauas. Stten pimeään ilmestyi pieni, suloinen Matilda, iltavalaistuksessa.

Astuimme sisään ravintola Ruukin Krouviin, jonka viihtyisä tunnelma vei minut ajassa noin kahdeksan vuotta taaksepäin, Mosel-joen varren pikkukylän ravintolaan, jossa vietimme perheen kanssa silloista hääpäivää. Krouvissa oli vain pari muuta seuruetta. Tarjoilija oli hyvin ystävällinen ja ruoka maittavaa. Vanhan ruukkitehtaan kisko oli jätetty näkyviin kattoon, samoin taulut kertoivat kylän historiasta. Ravintola tarjosi ystävänpäivän kunniaksi herkullista juustokakkua jälkiruuaksi ilmaiseksi. Ilta kruunasi kaksinkertaisen juhlapäivämme.

Seuraavaan aamuun heräsin hyvin levänneenä.

Päivä oli sateinen. Kävin koiran kanssa katsomassa kylää päivänvalossa. Myöhemmin lähdin rantatietä pyörällä kohti Teijoa. Näköalatie oli nimensä veroinen: se kumpuili aivan rantaa myötäillen. Reissuni katkesi kuitenkin Meri-Teijon golfkentän laidalla. Ajoin huomaamattani jäiseen kohtaan ja lensin kasvot edellä maahan. Onneksi vauhti oli hidas. Varovasti tunnustelin, oliko leuka murskana, hampaat tallella. Verta tuli, mutta ilmeisesti selviäisin vain - alkuun aika pahannäköisillä - ruhjeilla.

Tänään saimme vanhempani kylään. Kävimme synttärikakulla Petris Chokolade roomissa. Siellä oli todella maineensa veroiset kakut!

Nyt myrskyää. Koko perhe on koolla. Takassa tuli, lapsilla Afrikan tähti. Haaveissa aurinko ja tutkimattomat tiet.