Suloinen Seglinge, söötti Sottunga, hääpäivän aava

Meillä on tänään hääpäivä. Mies oli ostanut aineksia parempaan aamiaiseen. Mutta, koska ravintola olikin mennyt kiinni nenämme edestä illalla, jouduimme tekemään aamiaisen jo illalliseksi.

Juhlava hääpäivä meille silti on tulossa. Sillä tänään purjehdimme Sottungasta Kökariin, aurinko paistaa ja, kuten Korppoon myrskyssä sain todeta: mitään ei puutu, kun tärkeimmät ovat tallessa.

Ennen Sottungaa vietimme yön Seglingessä, jota voi kuvailla sanalla suloinen. Sekä Seglinge että Sottunga kuuluvat Kumlingen kuntaan.

Seglinge otti lapset erityisen hyvin vastaan. Pihalla ja satamakonttorissa oli pelejä, leluja ja lainapyöriä lapsille. Meidän lapsemme ihastuivatkin paikkaan heti. Enimmäkseen he jatkoivat kalojen pyydystämistä haavilla ämpäriin - se oli jo Kumlingen pääsaarella yleisesti lasten kesken suosittua puuhaa.

Sen lisäksi lapsemme pyöräilivät Seglingessä isänsä kanssa kauppaan (aikuisille oli vuokrapyöriä), äitinsä kanssa läheiseen järveen uimaan (meren sinilevätilanne on paha ja niin surullinen).

Illalla lapset kokeilivat hieman sulkapalloakin, kun minä pyöräilin saaren teitä läpi.

Aamulla heräsin varhain ja kävin läheisellä kalliolla vielä katsomassa sataman heräämistä, kuuntelemassa lokkien ja tiirojen naurua.

Sottunga vaikutti alkuun tylsältä ja vaatimattomalta edellisiin paikkoihin verrattuna. Pyörämatkalla Norrbyhyn ja Söderbyhyn löysin kuitenkin saaren viehättävyyden. Sottunga tarjosi pyörät myös aikuisille ilmaiseksi!

Lähellä satamaa sijaitsi vanha kirkko. Sen penkkiin olisi ollut mukava istahtaa kirkonmenojen ajaksi ja katsella ikkunasta aina välillä huikean kaunista merinäköalaa.

Nyt ylitämme aavaa merta. Edessä Kökar, saari, josta minulla on hämärän kauniit muistot edelliseltä retkeltä, jonka teimme kauan sitten, aikana ennen lapsia.

Lapposta Kumlingeen

Tänä aamuna heräsimme Kumlingen saarella.

Saaren nimi tuo mieleen punkit ja puutiaisaivokuumeen. Vietimme viikon Ahvenanmaalla kaksi vuotta sitten ja silloin olin hysteerinen punkkien suhteen. Mutta kaikkeen tottuu.

Nytkin voisin pelätä alinomaa punkkeja, koronaa, ukkoskuuroja, käärmeitä... Mutta taivas on sininen, meri sinisempi. Lokit nauravat tiirojen kanssa kilpaa. Saaret ovat muuttuneet vihreistä puuttomiksi, karun kauniiksi. Eikä horisontissa näy kuin mereen yhtyvä taivas.

En siis jaksa murehtia. Maailma on kaunis ja elämä lahjaa. Meillä on kesä ja seikkailu.

Saavuimme Kumlingeen punaisten venevajojen kauniista Lapposta.

Lappon saunarakennus oli uusi ja upea.

Kiersimme illalla Lappon luontopolun ja aamulla tutkin kylän teitä.

Kumlinge tuli vastaan karumpana mutta yhtä kauniina sekin.

Vuokrasimme miehen kanssa pyörät ja poljimme keskustaan sekä kirkolle. Sitten mies palasi veneelle katsomaan lapsia ja minä sain pyöräillä onnellisena turkoosilla Tunturilla saaren teitä läpi.

Tällä reissulla olen saanut tutkia melko läpikotaisin jo useamman saaren: Nauvon, Iniön, Jurmon, Lappon ja Kumlingen. Silti toivon, että joskus vielä viiletän pyörällä myös siltoja pitkin ja yhteysalusten avulla koko Ahvenanmaan helminauhan läpi.

Iniöstä Jurmoon

Perjantaina purjehdimme Iniöön, siltä varalta, että säätiedotusten myrskyt osuisivat kohdalle. Iniön satama on suojaisa ja siellä olisi myös kauppa lähellä, jos oleskelusta tulisi pitempiaikainen.

Perjantai oli aurinkoinen. Haimme kyläkaupasta jäätelöt, söimme veneessä Turmat-retkimuonat, pelasimme minigolfia... ja hämmästelimme ilta-aurinkoa, joka teki laiturista kultaisen.

Lauantaiaamuna heräsimme sateenropinaan. Se tuntui hyvältä - edessä olisi kiireetön levähdyspäivä. Kun sade iltapäivällä loppui, kävelimme kirkolle ja kirkolta thairavintolaan, jossa söimme myös viime käynnillämme, viisi vuotta sitten.

Kahville palasimme satamaan päin, vanhaan pankkirakennukseen, Gamla Bankeniin. Rakennus viritti muistoja omista lapsuuden pankkikäynneistä, myös asioinneista mummon kanssa kyläpankissa. Kahvila oli täynnä hyväntuulisia ihmisiä, ja söimme sen terassilla herkulliset, tuoreet munkit.

Iltakävelyn tein itsekseni: kiersin pieniä rantateitä pitkin Söderbyhyn saakka, jalkani kipeäksi. Mutta tutkimusreissu oli hieno.

Iniöstä purjehdimme sunnuntaina Marholmsöreniin, pieneen saareen Paraisten länsivesillä. Matkalla  ukkoskuuro yllätti meidät, mutta pääsimme saaren suojiin yöksi.

Maanantaina ylitimme Kihdin siirtyen näin Ahvenanmaan puolelle. Purjehdimme pienen, idyllisen Jurmon satamaan. Tuntui oudolta, että yhtäkkiä palvelua ei saanutkaan enää suomeksi. Maisemakin oli jollain tavoin erilainen. Jurmo on hyvin lähellä Varsinais-Suomen mannerta, Kustavia, ja silti tuntui kuin olisimme siirtyneet toiseen maahan.

Jurmo oli viehättävä. Kiertelimme sen teitä ja kävimme katsomassa ylämaan karjaa, joka vaelteli ympäri saarta, sekä vuohia, hevosia... ja näköalatornia. Ravintolasta tilasimme Jurmo-burgerit. Pihvi jäi minulta syömättä, kun tajusin sen olevan samaa lähikarjaa, jota juuri olin käynyt tervehtimässä.

On ollut mukava käyttää hieman ruotsia. Taitoni ovat edelleen kyllä hyvin heikot, vaikka viime talven niitä työväenopistossa treenautin. Täytyy jatkaa ensi talvena. Lapsetkin saavat tällä reissulla varmasti motivaatiota ruotsin koulu-opintoihin.