Elokuun ensimmäisenä maanantaina, mieli innosta palaen ajoin autolla Turusta Pöytyälle. Olin pakannut pyörän ja viikon vaatteet mukaani.
Kesäkotini sijaitsee Riihikosken kylässä, kerrostalossa. Asunto on melko askeettinen mutta riittävä, ja siinä on tilaa hyvin koko perheellemme.
Olin jo kesäkuun lopulla, saatuani tietää asukkaaksi pääsystä, käynyt katsomassa Riihikosken keskustaa. Kartalla se oli näyttänyt aika tylsältä tienvarren paikalta. Perille päästyäni yllätyin ja viehätyin välittömästi. Vanha tie Turusta Liedon ja Auran kautta Riihikoskelle seurasi kaunista Aurajokirantaa, ja kylää lähestyessä tien varteen alkoi ilmestyä idyllisiä omakotitaloja.
Riihikosken keskustassa sijaitseva koulu oli aivan uusi ja moderni upeine pihoineen, ja sen luo kiemurteli rauhallisia puistoteitä ympäröiviltä asuinalueilta. Ruokakauppa, kirjasto, apteekki, jopa terveyskeskus ja hammaslääkäri sijaitsivat kaikki pienellä säteellä kylän keskellä.
Lähdin heti asuntoon asetuttuani pyörällä tutkimaan ympäristöä. Löysin keltaisia peltoja, metsäteitä ja suloisen Riihipuodin, jossa oli iloinen palveleva myyjä, kaunis pikku puutarha ja hyllyittäin kauniita houkutuksia. Ostin pienen kukan kotiani somistamaan.
Alakouluikäinen tyttäreni saapui seurakseni tiistaina. Ei mennyt kauankaan, kun hän jo ilmoitti: - Jäädään tänne! Ilmoitetaan meidät tuohon kouluun ja jäädään tänne.
Ja kuinka ollakaan, löysimme itsemme samana iltana tutkimassa alueen myytäviä asuntoja. Hinnat olivat ällistyttävän halpoja! Eikä ajomatkaa Turkuun töihinkään olisi kuin puolisen tuntia...
Kävimme katsomassa joenrantaa, sudenkorentoja ja sammakoita padolla. Vasta myöhemmin loppuviikosta, kun mieheni ja poikanikin olivat saapuneet Pöytyälle, löysimme toiseen suuntaan lähtevän maailman kauneimman luontopolun.
Hankimme heti tiistaina kirjastokortin, jolla saa käsiinsä kuulemma nopeasti uutuuksiakin. Leikimme koulun pihalla ja kävimme Pöytyän pesäpallokentällä tervetulotilaisuudessa, josta palasimme suuren, lahjaksi saadun munakennon kanssa.
Keskiviikkona ajoimme tutustumaan Kurjensuon 200 vuohen vuohitilaan, jota pyörittää parikymppinen nuori, reipas yrittäjä lapsuuden kotitilallaan.
Matkalla takaisin kävimme testaamassa Kyrön maauimalan. Vesi oli liian kylmää, kun päivä ei ollut helteinen, mutta tytöllä oli silti hauskaa ja sauna oli hieno. Vierestä löytyi monipuolinen, leikkimään houkutteleva perhepuisto.
Illalla oli vuorossa Kuralan kartanotilaan tutustuminen. Siitä olin haaveillut pitkään. Siellä voisi joskus järjestää juhlat. Tai majoittua.
Matkalla kävimme katsomassa Pyhäjärven Valasrantaa ja vaikutuimme järven koosta. Perjantaina, kun mieheni ja poikamme sekä koiramme olivat mukana, palasimme sinne koirauimarannan kohdalle vähän polskimaan.
Päivä päivältä olen ollut ihastuneempi tähän kuntaan. En osannut odottaa tällaisia maisemia, en tällaista historiaa ja kulttuuria. En pikkukylän vangitsevaa tunnelmaa. Pöytyä on yllättänyt täysin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti