Matka maalaukseen, aurinkomatka Tarvasjoelle

Opettajan työssä erityisen hienoa ovat vapaat työajat (joita valitettavasti parhaillaan kaavailtavalla vuosityöajalla ollaan ehkä lopettamassa. Kaikille soisin vapauden työajoissa sen sijaan kasvavan!). Tänäänkin tuntini päättyivät jo kello 12 - tosin esseenippu lähti kotiin odottamaan iltaa. Mutta, kun aurinko tervehti Turun seutua armeliaasti iltapäivän tunteina, saatoin lähteä tätä harvinaista kunnianarvoisaa tavoittelemaan.

Kävin kotona kahvilla ja vastaanottamassa koululaiset kotiin. Se on suuri ilo: nähdä heidän saapuvan punaposkisina, kysyä kuulumiset heti tuoreeltaan. Koirankaan ei tarvinnut tänään olla pitkään kotona yksin. Innokkaana se hyppäsi auton takapenkille kuljetuskoppaansa. Suuntasimme yhdessä Tarvasjoelle.

Matkalla ohitin lumivalkean Liedon. Näky hämmästytti, sillä Turussa maa oli ollut jo lähes kaikkialla sulana. Yllättäen Tarvasjoella taas valkeaa olikin vain siellä täällä. Tarvasjoki on vuonna 1869 perustettu kunta, joka liitettiin Lietoon muutama vuosi sitten, vuonna 2015. Matkaa Turusta sinne on noin 35 kilometriä.

Viime keväänä, pääsiäislomalla, vietin kaksi päivää Liedossa yöpyen Ilmaristen matkailutilalla ja tutkien pyörällä sen Aurajokilaaksoa ja kirkon seutua.

Riippusillantie, Lieto





Nautelan koski, Lieto

Nautelan koski, Lieto

Kesän ja syksyn mittaan matkani etenivät eri puolille Lietoa, vähitellen lähestyen kohti Tarvasjokeakin.


Lumen vuoksi en uskaltanut lähteä pyörällä liikkeelle tänään. Se olikin hyvä, sillä kävellen löysin maalauksellisen kauniin luontopolun Hämeen Härkätien varrelta, Tarvasjoen kirkonkylältä.





Koirani nautti vapaudesta, ristin sielua emme tavanneet. Paimionjoesta haarautuva Tarvasjoki kuohui välistä koskena, välistä rauhallisesti juoksevana, mutkittelevana virtana polun rinnalla.

 Sain astua arkisen työpäivän keskellä maalaukseen - kuin sadussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mullistusten talven jälkeen Meri-Karinaan

Enpä olisi viime vuoden elokuussa Pöytyältä lähtiessäni osannut koskaan arvata, mikä mullistusten talvi olisi edessä. Heti reissusta palattu...