Punavalkoinen kylä taivaan sinessä

Aamu kipristeli sormissa, kun nostin pyörää auton takakonttiin. Vielä puolilta päivinkin pakkasta oli hieman mutta aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Ja minä olin vapaa - lähes rikollisen vapaa keskellä päivää lähtemään koulusta ja suuntaamaan maailmanympärysmatkani radalle, seikkailuun.

Halusin jatkaa Merimaskua eteenpäin. Löysin autolle paikan kirkon luota. Siunatut kirkot, jotka ovat monesti helpottaneet matkantekoani avonaisilla ovillaan ja parkkitiloillaan! Puin sormikkaiden päälle punaiset lapaset ja soinnuin siten hyvin Merimaskun väreihin, punavalkoisiin taloihin.

Meri kutsui luokseen ja poljinkin heti rantaan, kirkon taakse. Mieleeni muistui, kuinka neljä vuotta sitten olimme yöpyneet samaisessa rannassa perheemme  kanssa. Olimme saapuneet sinne silloin purjeveneellämme ja hakeneet rannan ravintolasta aamukahvit. Nyt ravintola oli hiljainen mutta päivän raikkaus kuin kesäkuun aamuna.

Kiersin kauniin puukirkon ympäri. Kirkko on rakennettu 1726 ja se on kuudenneksi vanhin yhä käytössä oleva puukirkko Suomessa.

Merimaskun kirkko

Jatkoin mutkittelevaa tietä itää ja etelää kohti rantoja myötäillen. Eväshetki oli jälleen virkistävä, vaikka laiturinnokkaan en tarjennut enää istua samaan tapaan kuin viime kesänä usein tein.

Eväspaikka Merimaskussa

Merimaskulla on vanha historia, se on nähtävissä maisemissa. 1300-luvulta löytyy jo maininta sen yhdestä kylästä, Koverista, joka katsottiin kuuluvaksi silloin Maskun pitäjään.

Ajoin autolla kotiin Maskun Askaisten kautta. Merenrantaa seuraava tie oli huikean kaunis. Sinne on päästävä pyörällä! Jää nähtäväksi ehdinkö vielä ennen talven tuloa vai jääkö tutkimusmatka ensi vuoteen.