Niinpä tänään lähdin pyörällä. Seitsemän kilometrin matka kului hujauksessa. Se oli mukavaa ja virkistävää. Ja kuinka hyvä omatunto tulikaan siitä, kun jätti kaasuttelun aamuruuhkan autojonoissa edes tänään väliin.
Eilen kuitenkin ajelin autolla jopa Auran rajalle asti. Sain houkuteltua nuoremman poikani mukaan pyöräilemään. Liedon ja Auran rajamailla, Vanhan Tampereentien tuntumassa nostimme pyörät autosta ja lähdimme nauttimaan raikkaasta, aurinkoisesta aamusta.
Poljimme ensin moottoritielle päin, junaradan yli, sitten moottoritien suuntaisesti Auraan päin pienen matkan ja lopuksi peltojen poikki takaisin Vanhaa Tampereentietä kohti. Pysähdyimme evästauolle, juttelimme, jaoimme matkan herättämiä ajatuksia.
Aurinko paistoi jo häikäisevästi, kun saavuimme Aurajoen rantaan ja poljimme sen vartta takaisin kohti lähtöpistettä. Maisema oli kuin toukokuussa: pellot orastavan vihreät, valo uudenlainen, kuin keväisenä aamuna.
 |
| Google Maps, kuvakaappaus Lauantaina sen sijaan ei paistanut aurinko. Silti koin mahtavan pyörälenkin. Seikkailin Yli-Maarian aluetta eteenpäin kohti Paattista. Google Maps järjesti matkalleni jälleen yllätyksiä. Ohitin erään tien, jota olin ajatellut palata päätielle. Ja kun palasin takaisin päin, en enää ihmetellyt, miksen ensi ajamalla tietä löytänyt: "tie" oli juuri ja juuri poluksi tunnistettava painauma pellolla ojan laidalla Ja juuri se reitti olikin taas koko reissun kohokohta! Kummallista, miten valtava vapauden ja uuden valloittamisen tunne voikaan syntyä siitä, kun painelee tihkusateessa mutaisen pellon laitaa polkupyörällä tammikuussa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti