Työmatkapyöräilyä - ilmastotekoja

Tänä aamuna taas seisoin auton kanssa aamuruuhkassa. Katselin pakokaasupilveä, jonka ympärilleni aiheutin - täysin turhaan.

Ihminen on tutkimusten mukaan onnellinen, kun hän elää arvojensa mukaan. Siksi ei ole hyvä asia, jos joku toinen määrää ulkopuolelta, miten tulee elää. Mutta tärkeää on kuunnella omaa sisäistä ääntään, elää niin kuin kokee oikeaksi elää.

Olen tehnyt monia hyvin radikaalejakin muutoksia elämässäni, valtavirrasta poikkeaviakin, tavoitellessani sisäistä rauhaa - ja sen löytänyt. En kylläkään mitään tekemällä, vaan enemmänkin vääräksi kokemistani asioista luopumalla. Ja ennen kaikkea, armon varaan heittäytymällä.



Nuorena mietin tuskaisena, mistä onni löytyy. Tiesin, että raha ei sitä tuo, sen olin saanut jo kokea teinivuosinani. Mitä tavoitella, jos ei mammonaa? Uusia elämyksiä, huippukuntoa, maailmanparannusta, suurta tietomäärää? Taisin kaikkea kokeilla. Ja kaikessa petyin.

Rauhani löysin lopulta uskosta. En eksoottisista kaukaisista, kuten ensin arvelin, vaan ihan läheltä, mummoni kristillisyydestä. Sen armon sanomasta.

Kun on uskon tuoma keveys rinnassa, jokainen päivä tulee vastaan lahjana. On ihanaa kokea elämä, nähdä maailmaa ja nauttia asioista, jotka eivät loukkaa omaatuntoa. Elämä tarjoaa paljon hyvää. Kuten läheisiä ja ystäviä. Tai pyöräretkiä, kauniita maisemia. Olen huomannut, että silloin, kun olen uskoni suhteen epäilyksissä, eivät nuo maisematkaan näytä yhtä hohdokkailta. Kaikesta katoaa loisto ja säteily, jonka läpi maailman näen rauhaa rinnassa kantaessani.



Tätä rauhaa ei horjuta ilmastonmuutoskaan, sillä uskon senkin asian olevan suuremmissa käsissä. "Hän säät ja ilmat säätää..." ihmisen ei tarvitse ottaa maailman kohtaloa harteilleen. Kuitenkin uskon Raamatun mukaisesti, että ihmiselle on annettu tehtäväksi viljellä ja varjella luomakuntaa, Jumalan työtoverina. Tähän tehtävään haluan osaltani osallistua. Tähän tehtävään minua herättelee aamuisin pakokaasupilvi. Sillä työmatkani on pyöräiltävän pituinen. Se olisi minulle mahdollinen, helpohko elämänmuutos. Vaatisi vain hieman aikaisempia lähtöjä, vaihtovaatteiden pakkaamista... Tapojen uudelleen ajattelua. Ja se on yllättävän vaikeaa!

Huomenna kuitenkin taas yritän. Sillä tiedän, miten hyvä olo pyörämatkasta tulee niin fyysisesti kuin henkisestikin. Miten omia arvojani noudattamalla tuo työmatka meluisassa kapungissa vesisateessa tekee onnellisemmaksi kuin pyöräretki automatkan päässä kauniissa maalaismaisemassa.

Ja sitten viikonloppuna taas palkitsen itseni kaukomatkalla - huristelen autolla vaikka Tarvasjoelle saakka pyöräilemään!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mullistusten talven jälkeen Meri-Karinaan

Enpä olisi viime vuoden elokuussa Pöytyältä lähtiessäni osannut koskaan arvata, mikä mullistusten talvi olisi edessä. Heti reissusta palattu...