Parasta kesäkotiasumisessa Pöytyällä: pellot, pyöräseikkailut upeissa maisemissa, Aurajokilaakso, lähipalvelut, tervehtivät ihmiset, uudenlaisen arjen kohtaaminen, lapsia vilistävä koulunpiha, paikallisten yhteisöllisyys, kulttuurikohteet, Pyhäjärvi...
Minusta on tullut pöytyäläinen. Kun torstaina ajoin töiden jälkeen tyhjentämään ja siivoamaan kesäkotiani perjantain luovutusta varten, ymmärsin pois ajaessani, seutuja katsellessani, että pöytyäläisyys ei enää lähde minusta, vaikka minä lähdenkin. Näitä seutuja tulen aina katsomaan kotiseutuna.
Viime sunnuntaina ehdin vihdoin tutustumaan Museopappilaan Pöytyän kirkonkylässä. Pappila oli suuri kaksikerroksinen rakennus ja museo jälleen kerran ylitti odotukseni täysin.
Tänään puolestaan osallistuin Aurajoen kulttuuriralliin ja pääsin tutustumaan Pöytyän kohteisiin, joihin aiemmin en ollut päässyt:
Riihikosken keskustan Mööpelitupaan,
Riihikoskella sijaitsevaan Mäkiäistentaloon, työväentaloon, jonka mielenkiintoisesta historiasta minulle kertoi ystävällisesti aktiivinen jäsen, vanhempi herra, sillä välin, kun join munkkikahveja. Talossa on sotien jälkeen ollut vireää toimintaa, järjestetty muun muassa näytelmäkerhoja ja kirjojen lainausta kyläläisille ennen kunnallista kirjastoa. Talo toimii yhä työväentalona ja sitä vuokrataan juhlatilana aivan pitopalvelu Pitoriihen naapurissa. Olisin voinut kuunnella elävää historian kerrontaa vaikka koko iltapäivän. Ja juhlapaikkanakin voisin edullista tilaa hyvin harkita...
Pöytyän kirkkoon pääsin ensi kertaa sisälle asti
ja ehdin vihdoin Enkelipuistoon. Se on todella näkemisen arvoinen paikka! Taiteilija Kyösti Iitin luomus.
Olin jo pyöräretkilläni käynyt piipahtamassa Mustanojalla, Riihikoskesta pohjoiseen sijaitsevassa, Reppuniemen ulkomuseossa, mutta nyt rakennuksiin pääsi sisällekin.
Mustanojan kyläyhdistyksen puffetista sain sopivasti evästä matkalleni (olin aloittanut heti kello 11 ensimmäiseltä rastilta Oripäästä jokivarsirallini ja jatkoin kello 16 asti). Pöytyän eri kylillä vaikuttaa olevan aktiivista paikallisyhdistystoimintaa, mikä tuo maalla asumiseen varmasti hienoa yhteisöllisyyttä.
Oripään, Auran ja Liedon kohteista kirjoitan ihan oman kulttuuriralli-bloggauksen seuraavaksi - tänään tai lähipäivinä. Naapurikunnat olivat järjestäneet tapahtuman yhdessä ja näyttävät muutenkin pitävän mukavasti yhtä. Saman kansallisen kulttuurimaiseman, saman joenvarren asukkaitahan niiden kuntalaiset ovatkin, kuten mekin täällä Turussa asti.
Lopuksi en voi sanoa muuta kuin: kiitos Pöytyä, kun sain tulla!❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti