Maanantain puolipäivässä roikkui hämärä. Ajoin Merimaskusta, jossa viikko aiemmin retkeilin, hieman eteenpäin, Maskun Lierannan puolelle, kauniille rantatielle. Pilvinen taivas ja mustat pellot veivät hienolta reitiltä väkisinkin parhaimman loisteen. Mielikuvissani saatoin kuitenkin nähdä marsalkka Mannerheimin lapsena tuolla Merimaskun tiellä ratsastamassa. Meri kulki aivan tien vierellä pitkän matkan, pilkotti puunrunkojen ja omakotitalojen takaa.
Askaisten seutu ja Louhisaaren kartano, Mannerheimin syntymäkoti, ovat vuorossa seuraavaksi, kun Maskua jatkan eteenpäin. Muutama viikko sitten kiertelimmekin kartanoa perheen kanssa kävellen. Upeaa rakennusta lähestyessään tulee helposti mieleen, miten etuoikeutettuna osa ihmisistä saa syntyä ja elää.
 |
| Louhisaaren kartano, Masku |
Marsalkka Mannerheim ei elänyt kuitenkaan niin hulppean ylellistä lapsuutta ja nuoruutta kuin olin aiemmin ajatellut. Hän oli melko nuori, kun hänen isänsä menetti kartanon epäonnisten liikemiestoimiensa seurauksena. Lisäksi tuleva marsalkka menetti äitinsä vain 14-vuotiaana, ja lapset sijoitettiin sukulaisperheisiin. (Antti Holmroos, Saaristotapahtumia, 2009.)
Olen viime viikkoina haalinut kirjastosta Turkua ja sen lähiympäristöä käsittelevää kirjallisuutta. Näin saan retkeiltyä kylmän kauden yli. Ensi keväänä haaveilen matkasta Salon Matildaan ja siksi on mielenkiintoista lukea jo myös Teijon, Kirjakkalan ja Matildan ruukkikylistä.
Nyt talvikuukausina on hyvin aikaa tutustua "valloitettujen" alueiden kulttuuri- ja harrastetoimintaan. Kävimme lasten kanssa viikolla Kaarinan uimahallissa ja kirjastossa. Työporukan kanssa pääsin syömään Vanhaan Paniniin Turun jokirannassa, kirjaston lähellä.
Ja vähitellen voisin alkaa elää uudelleen, kirjoittamalla muistellen, viime kesäloman ensimmäistä vapautta pulppuavaa päivää, polkaisua kohti tutkimatonta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti