Itsestäni tuntuu, että minut on aika lailla rokotettu vastoinkäymisiin. Olen kokenut jo yhden suuren talouslaman, jossa perheemme menetti lähes kaiken. Se opetti olemaan turvaamatta rahaan. Silti välillä on ollut houkutusta alkaa sillekin perustukselle elämäänsä rakentaa. 90-luvun kokemuksesta opin myös, että lama koskettaa aivan kaikkia. Kyllä mahdollinen uusi talouskriisi siis pelottaa. Myös muiden ihmisten puolesta. Me tarvitsemme toki toimeentulon.
Ja vielä talouslamaa pelottavampi on itse sairaus, joka uhkaa monien elämää.
Laman jälkivaikutuksina koin oman ja siskoni vakavan sairastumisen perheen taloudellisen kriisin synnyttämän pahoinvoinnin keskellä. Sairastuimme molemmat syvään masennukseen ja syömishäiriöihin. Minä selvisin monen vuoden ahdistuksesta jaloilleni mutta seurasin kaksikymmentä vuotta siskoni tuhoutumista kykenemättä auttamaan. Hänet minä menetin, ainoan sisareni.
Myöhemminkin olen kokenut, että alta viedään lähes kaikki. Ja juuri sen vuoksi kolmekymppisenä en uskaltanut enää koetella onneani, vaan turvauduin Jumalaan.
Sain takaisin lapsuuden vapauden ja ilon - sisäisen rauhan. Turvakallion jalkojen alle.
Siksi minua pandemia ei henkilökohtaisesti kovin pelota eikä ahdista. Vaikka kaikki vietäisiin, turvani pysyy.
Silti tiedän, että omassa inhimillisessä voimassani olen kovin heikko. Olen hiljattainkin kokenut, että kun elämä tiputtaa polvilleen, olisi uskonikin lopussa, ellei minua olisi suuremmat kädet kantaneet. Nostaneet.
Viime päivinä on tullut turvattua taas entistä enemmän rukoukseen, Jumalan sanaan, hänen voimaansa.
Sekö tämän kaiken tarkoitus on? Meidän ihmisten pysäyttäminen tärkeimmän äärelle. Punnitsemaan perustuksen kestävyyttä.
Eilen kävin kuukauden tauon jälkeen pyörälenkillä. Ensin harrastukseni pysäytti kylmettyminen, ja viikko sitten, lääkekuurin vihdoin loputtua, alkoi koronavyörytys. Siirryimme kouluissa etäopetukseen eikä vapaa-aikaa opettajalle jäänyt.
Eikä samalla tavalla kiinnostustakaan, ajatukset olivat nyt suuremmissa asioissa. Silti nyt jos koskaan tärkeää irtiottoa huoliin tuo polkaisu tielle, katselu eteenpäin.
Jos vain mahdollista, suosittelen lämmöllä tässä eristäytymisen tilanteessa harrastustani muillekin, kotitiestä aloittamista. Se voi viedä yllättävän uusiin maailmoihin, jopa arvaamattomiin löytöihin.
Ja vielä suurempaan löytää se, joka astuu elämän tielle. Turvan, joka kestää. Jumalan, joka on hyvä. Joka kaiken voi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti