Suloinen Seglinge, söötti Sottunga, hääpäivän aava


Meillä on tänään hääpäivä. Mies oli ostanut aineksia parempaan aamiaiseen. Mutta, koska ravintola olikin mennyt kiinni nenämme edestä illalla, jouduimme tekemään aamiaisen jo illalliseksi.

Juhlava hääpäivä meille silti on tulossa. Sillä tänään purjehdimme Sottungasta Kökariin, aurinko paistaa ja, kuten Korppoon myrskyssä sain todeta: mitään ei puutu, kun tärkeimmät ovat tallessa.



Ennen Sottungaa vietimme yön Seglingessä, jota voi kuvailla sanalla suloinen. Sekä Seglinge että Sottunga kuuluvat Kumlingen kuntaan.



Seglinge otti lapset erityisen hyvin vastaan. Pihalla ja satamakonttorissa oli pelejä, leluja ja lainapyöriä lapsille. Meidän lapsemme ihastuivatkin paikkaan heti. Enimmäkseen he jatkoivat kalojen pyydystämistä haavilla ämpäriin - se oli jo Kumlingen pääsaarella yleisesti lasten kesken suosittua puuhaa.




Sen lisäksi lapsemme pyöräilivät Seglingessä isänsä kanssa kauppaan (aikuisille oli vuokrapyöriä), äitinsä kanssa läheiseen järveen uimaan (meren sinilevätilanne on paha ja niin surullinen).



Illalla lapset kokeilivat hieman sulkapalloakin, kun minä pyöräilin saaren teitä läpi.





Aamulla heräsin varhain ja kävin läheisellä kalliolla vielä katsomassa sataman heräämistä, kuuntelemassa lokkien ja tiirojen naurua.

Sottunga vaikutti alkuun tylsältä ja vaatimattomalta edellisiin paikkoihin verrattuna. Pyörämatkalla Norrbyhyn ja Söderbyhyn löysin kuitenkin saaren viehättävyyden. Sottunga tarjosi pyörät myös aikuisille ilmaiseksi!





Lähellä satamaa sijaitsi vanha kirkko. Sen penkkiin olisi ollut mukava istahtaa kirkonmenojen ajaksi ja katsella ikkunasta aina välillä huikean kaunista merinäköalaa.




Nyt ylitämme aavaa merta. Edessä Kökar, saari, josta minulla on hämärän kauniit muistot edelliseltä retkeltä, jonka teimme kauan sitten, aikana ennen lapsia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mullistusten talven jälkeen Meri-Karinaan

Enpä olisi viime vuoden elokuussa Pöytyältä lähtiessäni osannut koskaan arvata, mikä mullistusten talvi olisi edessä. Heti reissusta palattu...