Saavuimme pimeässä perille. Mökki täytti odotuksemme: se oli tilava ja siisti ja ikkunasta oli näkymä merelle. Vanhemmat lapsemme olivat jääneet vielä kotiin mutta nuoremmat hihkuivat uuden viehätyksestä - ja varasivat parhaimmat sängyt.
Olimme nälkäisiä. Rantaa pitkin pääsi kävellen suoraan ruukkikylään. Taivas oli kaupunkilaisen silmiin hämmästyttävä: tähtien määrä kuin planetaariossa. Automatkalla kaunis auringonlasku oli juhlistanut jo ystävänpäivää ja poikamme syntymäpäivää.
Kosken kohina kuului kauas. Stten pimeään ilmestyi pieni, suloinen Matilda, iltavalaistuksessa.
Astuimme sisään ravintola Ruukin Krouviin, jonka viihtyisä tunnelma vei minut ajassa noin kahdeksan vuotta taaksepäin, Mosel-joen varren pikkukylän ravintolaan, jossa vietimme perheen kanssa silloista hääpäivää. Krouvissa oli vain pari muuta seuruetta. Tarjoilija oli hyvin ystävällinen ja ruoka maittavaa. Vanhan ruukkitehtaan kisko oli jätetty näkyviin kattoon, samoin taulut kertoivat kylän historiasta. Ravintola tarjosi ystävänpäivän kunniaksi herkullista juustokakkua jälkiruuaksi ilmaiseksi. Ilta kruunasi kaksinkertaisen juhlapäivämme.
Seuraavaan aamuun heräsin hyvin levänneenä.
Päivä oli sateinen. Kävin koiran kanssa katsomassa kylää päivänvalossa. Myöhemmin lähdin rantatietä pyörällä kohti Teijoa. Näköalatie oli nimensä veroinen: se kumpuili aivan rantaa myötäillen. Reissuni katkesi kuitenkin Meri-Teijon golfkentän laidalla. Ajoin huomaamattani jäiseen kohtaan ja lensin kasvot edellä maahan. Onneksi vauhti oli hidas. Varovasti tunnustelin, oliko leuka murskana, hampaat tallella. Verta tuli, mutta ilmeisesti selviäisin vain - alkuun aika pahannäköisillä - ruhjeilla.
Tänään saimme vanhempani kylään. Kävimme synttärikakulla Petris Chokolade roomissa. Siellä oli todella maineensa veroiset kakut!
Nyt myrskyää. Koko perhe on koolla. Takassa tuli, lapsilla Afrikan tähti. Haaveissa aurinko ja tutkimattomat tiet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti